tiistai 24. maaliskuuta 2020

24.3.20 etätehtävä


Kampaus 50-luvun teemabileisiin. Asiakas kertoi olevansa kova tanssimaan, josta ajattelin että ei ainakaan kaikki hiukset auki. Pienen mietiskelyn jälkeen päätimme tehdä 2 niskanutturaa ja pääliosaan kiehkura ja pari lainetta. Eli hiukset kiinni, niin kampaus pysyy paremmin kuin aukiolevat kun hän tanssii paljon. Alhaalla myös kuva meikistä, jonka valitsimme asiakkaalle.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Etätehtävä 18.3.2020

Alla videoita kampauksista, joissa on erilaisia kampaustekniikoita:

1. Paljon volyymia ranskanletissä, en ole ennen nähnyt tollaista, että alle tehdään ensin 1 letti, jonka jälkeen päälle toinen.
https://youtu.be/RDcmLyyrEco

2. Solmuista tehty ”letti”.
https://youtu.be/IRZygzlPzrg

3. Ponnareiden avulla tehtyä lettiä ja kiharaa.
https://youtu.be/gPHuXUBwCnY

Itse tein ensin numero 1 linkin tapaisen letin kaksinkerroin, jonka jälkeen tein nutturan kieputtamalla ja levittämällä osioita että sain vähän tuuheutta nutturaankin. Nutturaan meni pinnejä jonkun verran, ja apuna käytin kampaa. Siistimmän lopputuloksen olisi saanut käyttämällä lakkaa, mutta en halunnut harjoituspäähän suihkuttaa sitä. Tein ensin letin takaata eteen ja sitten jatkoin samaa lettiä edestä taakse, jonka jälkeen levitin lettiä ja kiinnitin sen ponnariksi, jonka jälkeen tein nutturan.